VEGAANISTA JA VEGETARISTISTA KOSMETIIKKAA
100% VEGAANISUUS. OLEMME MATKALLA SIIHEN.
Jos olet moikannut koiraa, nähnyt luontodokumentin tai kuvan vuohivauvasta, tiedät että eläimet ovat hyvin erityisiä. Ne ovat eläviä, hengittäviä muistutuksia siitä, että planeettaa ei tehty vain meitä ihmisiä varten. Jotkut näistä otuksista ovat olleet täällä jo kauan ennen meitä vastaamassa laajoista ekosysteemeistä. Monet niistä osaavat leikkiä, tuntevat pelkoa ja kärsivät. Monet meistä ymmärtävät tämän automaattisesti, mutta jotenkin kuitenkin uusia eläinperäisiä raaka-aineita ilmestyy jatkuvasti kosmetiikkateollisuuteen.
Sinä olet tietenkin tehnyt sen minkä olet pystynyt. Olet pyrkinyt tekemään eettisesti oikeita tuotevalintoja, mutta valintoja on runsaasti tehtävänä. Sillä edelleen hyvin paljon kauneusteollisuuden eettisestä vaikutuksesta lakaistaan maton alle.
Hyvät uutiset ovat, että me todella ymmärrämme mitä maton alla on.
MITEN KAIKKI ALKOI
Kun Anita Roddick perusti The Body Shopin vuonna 1976, hän perusti samalla DNA:hamme radikaalin rakkauden planeettaamme kohtaan. Kun hän aloitti kosmetiikan eettisen vallankumouksen, hän ei ollut leikin asialla. Hän jaksoi perustella kantansa kriitikoilleen ja raivasi tietä reilummalle, kauniimmalle maailmalle. Anita otti käyttöön kestävät, eläinkokeettomat tuotantotavat ja perusti The Body Shopin oman reilun kaupan ohjelman (nykyään Reilu yhteisökauppa) ensimmäisenä kosmetiikkayrityksenä maailmassa. Hän vaati kosmetiikkateollisuudelta läpinäkyvyyttä ja hyvyyteen perustuvaa bisneksentekoa. Tällä määrätietoisella pragmatismilla hän loi perusteet tapaamme toimia kauneusteollisuudessa.
Yhä tänä päivänä yritämme pitää kiinni Anitan lupauksista ja edetä hänen missiollaan; viime aikoina olemme lanseeranneet kierrätysmuovipakkaukset ja vahvistaneet maailmanlaajuista Reilun yhteisökaupan ohjelmaamme. Mietimme aina tapoja, joilla voimme tehdä maailmasta paremman paikan.
Tällä hetkellä tuotteemme ovat 100% vegetaristisia ja 60% vegaanisia. Tavoitteemme on olla joulukuuhun 2023 mennessä täysin The Vegan Societyn vegaanisertifioimia*.
MIKSI SILLÄ ON MERKITYSTÄ
Täysin vegaaniseksi siirtymisprosessi vaatii melkoisesti kotitehtäviä. Totuus on, että kosmetiikkateollisuudessa on paljon omituisia juttuja, joita ei kiireellä kerrota kuluttajille.
Kosmetiikan raaka-aineet voivat olla hämmentäviä. Sinulla tulisi olla oikeus levittää tuotteita ihollesi ilman että niiden etiketit tuottavat päänvaivaa etkä ota selvää onko tuote linjassa sinun arvovalintojesi kanssa. Se on meidän tehtävämme. Me lupaamme ottaa huoleksemme sen, että sinä voit hyvällä omallatunnolla käyttää tuotteitamme.
Meille vegaanisuus ei ole koskaan ollut trendikäs asia. Se on arkipäiväinen asia, joka kertoo kunnioituksesta eläimiä ja kaikkia eläviä olentoja kohtaan.
Kovalla työllä ja sitoumuksella olemme menossa kohti täysvegaanisuutta.
LUPAUKSEMME
Kun teemme lupauksia, haluamme olla varmoja, että pystymme pitämään ne. Vegaanisertifiointi ei ole helppo homma meidän kokoisessa yrityksessä, mutta olemme todella pureutuneet asiaan. Se vaatii tarkkaa suunnittelua. Tuotamme joitakin eläinperäisiä raaka-aineita (kuten hunajaa ja mehiläisvahaa) pieniltä yhteisöiltä ympäri maailmaa, ja meidän täytyy varmistaa, että he tulevat taloudellisesti toimeen yhteistyömme loputtua. Tämän järjestely vie aikaa, sillä emme voi jättää yhteistyökumppaneitamme yhtäkkiä tyhjän päälle.
Tulemme jakamaan tällä sivulla tietoa edistymisestämme kohti täysvegaanisuutta. Sillä välin voit varmistaa tuotteen vegaanisuuden tuotteen etiketistä. Jokaisen vegaanisen tuotteen etiketissä on merkintä ’Vegan’, samoin verkkokaupassa jokaisen vegaanisen tuotteen tuotesivulla on tämä merkintä suomeksi. Kaikki tuotteemme ovat 100% vegetaristisia**.
*Tavoitteemme on olla joulukuuhun 2023 mennessä täysin The Vegan Societyn vegaanisertifioimia. Voi olla, että vielä tuolloin myynnissä on vanhoja tuotekoostumuksia, joita ei ole sertifioitu vegaanisiksi, mutta tavoite on, että kaikki uudet tuotekoostumukset ovat tuohon mennessä vegaanisia.
**Vegetaristinen kosmetiikkatuote ei sisällä mitään eläinperäisiä raaka-aineita, jotka saadaan eläinten teurastuksen lopputuloksena. Vegetaristiset tuotteet voivat kuitenkin sisältää eläinperäisiä raaka-aineita, jotka eivät ole teurastuksen tulos. Tällaisia raaka-aineita ovat hunaja, mehiläisvaha, sellakka ja lanoliini.