Etusivulle ![]() |
|
|
YHTEISÖKAUPAN SISÄLTÖ” Uskomme, että yhteisöt voivat omilla talousaloitteillaan
muuttaa elämäänsä. Kaupankäyntimme yhteisöjen
kanssa on oma tapamme osallistua ja rohkaista aloitteita toteutumaan.
Kyse ei ole vain uuden tuotteen tai markkina-alueen hankkimisesta.
Kyse on arvoista, rehdistä kaupasta, molemminpuolisesta hyödystä,
kunnioituksesta, ystävyydestä ja luottamuksesta.” Yhteisökauppa on oikeudenmukaiseen kauppaan perustuva osto-ohjelma, jonka tarkoituksena on tukea pitkäkestoisia kauppasuhteita köyhien yhteisöjen kanssa. Tavoitteena on luoda työpaikkoja ja kannustaa kestävää kehitystä ostamalla tarvikkeita ja raaka-aineita sosiaalisesti tai taloudellisesti huonompiosaisilta tuottajayhteisöiltä eri puolilta maailmaa. Pitkäkestoinen yhteistyö takaa yhteisöjen jäsenille turvatun toimeentulon pitkällä aikavälillä. Monissa yhteisöissä, joiden kanssa The Body Shop käy kauppaa, ihmisillä on hyvin rajoittuneet mahdollisuudet opiskella, terveydenhuolto on alkeellista ja työnsaantimahdollisuudet ovat kehnot. Erityisesti naisten asema on usein huono, ja monilla naisilla ei ole keinoja elättää itseään ja perhettään. Osa yhteisöistä asuu syrjäisillä alueilla, joilla ihmiset puhuvat vain paikallisia murteita ja liikennöinti kauemmas on vaikeaa, joten kansainvälisen kaupan järjestäminen omin avuin ja luotettavasti on hyvin vaikeaa. Yhteisökauppa ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan kaupallista yhteistyötä oikeudenmukaisilla ehdoilla. Tuotteista maksettava hinta kattaa tuotannon ja palkat sekä mahdollistaa investoinnit yhteisöön ja sen tulevaisuuteen. Käytännössä yhteisökaupasta saatuja tuloja on käytetty esim. koulutuksen ja terveydenhuollon kehittämiseen köyhillä alueilla. Vastaavasti The Body Shop saa tuotteisiinsa korkealaatuisia luonnon raaka-aineita. Yhteisökaupan kautta hankittujen raaka-aineitten ja tavaroitten
määrä oli toimintakaudella 2003-2004 yhteensä 700
tonnia, ja kaupan arvo (The Body Shopin maksama hinta tuottajille)
yhteensä Yhteisökaupan kautta hankittuja raaka-aineita oli kaudella 2003-2004
kaikkiaan noin 500 The Body Shopin tuotteessa. |
| Copyright © 2005 The Body Shop International PLC. The Body Shop is a registered trademark. Used in Finland by Bodim Port Oy. Licensed user. | ||