Etusivulle ![]() |
|
|
![]() KUNNIOITA IHMISOIKEUKSIAIhmisoikeudet koskevat koko elämäämme. Ne ovat asioita, joihin kaikilla planeettamme ihmisillä on oikeus. Ihmisoikeudet ovat moninaisia – ne ulottuvat mielipidevapaudesta ja kidutuksen kieltämisestä koulunkäyntiin, terveydenhuoltoon, asumiseen ja työhön. The Body Shopin mielestä jokaisen velvollisuus on puolustaa ihmisoikeuksia. Myös liike-elämässä ja yritysmaailmassa on korostettava näitä oikuksia ja tavoiteltava myönteisiä muutoksia. Esimerkiksi yritystoiminnan kehitysmaissa tulisi rakentua oikeudenmukaiselle ja lailliselle perustalle. Kampanjoimme liikkeissämme lisätäksemme tietoa erilaisista ihmisoikeuskysymyksistä. Aiheet vaihtelevat lapsityövoimasta ihmisoikeustaistelijoitten oikeuksiin. The Body Shopilla on oma ihmisoikeuspalkinto The Body Shop Human Rights Award, jonka myönnämme joka toinen vuosi ruohonjuuritasolla toimiville ihmisoikeuksien puolustajille. Tuemme ihmisoikeustyötä myös hyväntekeväisyyssäätiömme The Body Shop Foundationin kautta. Allekirjoita vetoomuksia, painosta päättäjiä ja tee kuluttajana ostopäätöksiä, joilla boikotoit huonomaineisia yhtiöitä. Kun tarpeeksi moni ihminen reagoi asioihin, ihmisoikeuksien loukkaajien on pakko kuunnella heitä. |
| Copyright © 2005 The Body Shop International PLC. The Body Shop is a registered trademark. Used in Finland by Bodim Port Oy. Licensed user. | ||