The Body Shop
Etusivulle

KIELTO TAVOITTEENA

The Body Shop kampanjoi eläinsuojelujärjestöjen ja kansalaisten tuella saadakseen aikaan täydellisen eläinkokeitten kiellon kosmetiikkateollisuudessa.

Myös EU-parlamentti on useaan otteeseen osoittanut haluavansa lopettaa kokeet. Vuonna 2003 ministerineuvosto hyväksyi EU:n kosmetiikkadirektiivin seitsemännen muutoksen. Uusi direktiivi kieltää EU:ssa eläimillä testatun kosmetiikan myynnin, jos testeille on olemassa hyväksytty vaihtoehtoinen menetelmä. Kosmetiikan eläintestejä voidaan kuitenkin jatkaa vuoteen 2013 asti ja mahdollisesti vielä sen jälkeenkin, mikäli vaihtoehtoisia menetelmiä ei ole kehitetty riittävästi.

Eläinsuojelujärjestöille EU:n päätös oli pettymys, sillä käytännössä se merkitsee eläintestien jatkumista eikä kannusta kosmetiikkayrityksiä riittävästi vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen.

Eläimillä testatun kosmetiikan myyntikiellon voimaantuloa EU-maissa on jatkuvasti siirretty vedoten siihen, ettei eläinkokeille ole vielä OECD-maiden piirissä vahvistettuja ts. tieteellisesti hyväksyttyjä vaihtoehtoja. OECD-maihin lukeutuu myös Japanin ja Yhdysvaltojen kaltaisia vaikutusvaltaisia maita, joissa kosmetiikan eläinkokeet ovat hyvin yleisiä.

Kosmetiikan testauksessa käytetyistä vaihtoehtoisista menetelmistä on virallisesti hyväksytty kolme: yksi testi valotoksisuuden ja kaksi testiä ihosyövyttävyyden toteamiseen. Muutamat muut ovat lähellä hyväksyntää.


Copyright © 2005 The Body Shop International PLC. The Body Shop is a registered trademark. Used in Finland by Bodim Port Oy. Licensed user.